torstaina, tammikuuta 12, 2006

Kirjavuosi 2005 henkilökohtaisesti koettuna, II osa

Niin siis oikeastaan tässähän ei ole kyse kirjavuodesta 2005, vaan kirjoista jotka minä luin vuonna 2005. Harhaanjohtava otsake.

Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon. Pienoisromaani. Puuduttava. Huono.

Umberto Eco: Foucaultin heiluri. Meinasin ottaa kesälukemiseksi Da Vinci -koodin, ihan vain siitä syystä että ajattelin sen olevan kevyttä kirjallisuutta - tämän päättelin siitä että se oli niin suosittu. Sen sijaan minulle suositeltiin tätä Ecoa myyntipuhein siitä, että Da Vinci -koodi on paljon velkaa tälle 80-luvun Eco-bestsellerille. Joten tartuin kirjaan. Ihan kiva, sanoisin, hauska sinänsä, että pilkkaa yhtä lailla historiallisia salaliittoteorioita kuin punookin niitä. Ja en ole vielä lukenut Da Vinci -koodia, ja tuskin luenkaan. Kuitenkin, Eco on ehkä parempi asiatekstin kirjoittaja kuin romaanikirjailija.

Sjon: Skugga-baldur. Voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon viime vuonna. Kirjailija on tehnyt runoja ja sanoituksia Björkille. Mutta ei tämä kyllä mitenkään suuri romaani mielestäni ollut. Kiva pikku tarina.

Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni. Parempi kirja kuin runonsa. Todella menevä ja tapahtumarikas muistelmateos. Parhaiten ehkä kertoo miehestä se kuriositeetti, että tunnettu naistenmies mainitsee vaimonsa ja lapsensa vain ohimennen, fokusoituen lähinnä omiin maailmanmatkoihinsa.

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Erittäin hyvä peruskattaus islamilaisesta maailmasta. Hämeen-Anttilalla on kuitenkin jotenkin oudosti raivostuttava tyyli; en edes osaa sanoa mikä siinä ärsyttää. Ei ehkä sujuvimmin kirjoittavia tiedemiehiä. Vai olisiko tämä tiedettä popularisoiva genre liian vaikea tarpeeksi suurille neroille...

Tunnisteet: