Pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka, I osa: ministeri Vapaavuoren tohinat

"Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) moittii Helsingin asuntopolitiikkaa ja kehottaa kotikaupunkiaan luopumaan uusien asuntojen kokoa koskevista määräyksistä. Helsingissä on voimassa sääntö, jonka mukaan uusien asuntojen tulee olla keskimäärin 75 neliön kokoisia. 'Tämä sääntö on vahingollinen pääkaupunkiseudun asuntotilanteen ratkaisemisen kannalta', Vapaavuori sanoo.

Sääntö johtaa osaltaan siihen, että asuntoja rakennetaan nyt liian vähän ja hinnat nousevat. Erityisen haitallinen kaavamainen sääntö on vuokra-asunnoille, koska niissä kysyntä kohdistuu lähes yksinomaan pieniin asuntoihin.

'Kun haluttujen pienten asuntojen rinnalle pakotetaan rakentamaan isoja, jopa yli sadan neliön asuntoja, yhtälö ei toimi. Pieniin löytyy asukkaat, mutta isoihin ei, koska vuokrat ovat liian kalliita. Asuntoja jää rakentamatta ja asumiskurjuus vain syvenee', Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori on erityisen huolissaan Helsingin uudesta maankäytön ja asumisen ohjelmasta, jossa keskineliösääntö on edelleen mukana. 'Asumisväljyyttä ei voi kasvattaa hallinnollisilla toimilla. Me emme elä DDR:ssä. Elintason nousu ja asuntojen hintakehitys ohjaavat asumisväljyyden kehitystä', Vapaavuori toteaa.

Väkinäiset säännöt ovat Vapaavuoren mielestä erityisen huolestuttavia, jos niitä perustellaan kilpailulla hyvistä veronmaksajista. 'Jos näin on, viimeistään tämä todistaa, että nykyinen kuntarakenne on suurin syypää asuntokurimukseen.'

'Helsingin seudun kuntien on päästävä yhteisvastuulliseen asuntopolitiikkaan, eikä kaikkein eniten kysyttyjen pienten vuokra-asuntojen rakentamista pidä rajoittaa keinotekoisesti seudun keskinäisen kilpailun nimissä.'"

(HS Verkkoliite 14.12.2007)

Se on heti kärkeen todettava, että ministeri Vapaavuori, entinen rikollinen, on aivan oikeassa vihjaillessaan pääkaupunkiseudun kuntarakenteen älyvapauteen. Mutta muuten ministeri on kyllä huolestuttavan hakoteillä omalla hallinnonalallaan.

On selvää, että pienillä asunnoilla on eniten kysyntää pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä. Mutta toisin kuin asuntoministeri väittää, ei pienten asuntojen rakentamisen roima lisääminen ole tähän ongelmaan kovinkaan järkevä vastaus, sillä ongelmaan liittyy elimellisesti eräs toinenkin oleellinen ongelma: "metropolialueella" asutaan paitsi ahtaasti myöskin kalliisti. On järjetöntä, että Helsingin kokoisessa kaupungissa asumisen pitäisi olla kallista ja ahdasta – eihän meillä ole mitään muuta kuin metsää täällä!

Tällä hetkellä asuntotilanne on se, että pienillä asunnoilla on kysyntää koska kuluttajilla ei yksinkertaisesti ole varaa tarpeeksi isoihin asuntoihin. Ja kun sanon tarpeeksi isoihin, kyllä, viittaan samalla siihen, että pääkaupunkiseutulaisilla on vääristynyt kuva sopivan kokoisesta asunnosta. Nuoret ostavat kahdenkymmenen neliön asuntoja sadalla tonnilla, kun sivistyneessä maailmassa kahtakymmentä neliöä ei noteerattaisi ihmisasumukseksi lainkaan. Mutta minkäs teet jos kaksiosta pitää maksaa 150 000 tai enemmän?

Tilanne on absurdi. Rakennusliikkeet moittivat alueen kaupunkeja liian hitaasta asuntoaluekaavoituksesta ja päivittelevät Suomen ilmaston vaatimien rakennusmateriaalien kalleutta sekä rakennuskustannusten nousua (ja mistähän se voi johtua?) samaan aikaan kun kuluttajat epäilevät rakennusfirmojen kartellia. Varmaankin kaikilla näillä on näppinsä pelissä, ja lopputulema on se, että Helsinki on yksi Euroopan kalleimmista kaupungeista asua.

Ottamatta kantaa tuohon mainittuun 75 neliön keskipinta-alaan jota on uusilta asunnoilta vaadittu katsoisin kuitenkin että asuntopulaan ja ylikalliisiin asumiskustannuksiin tulisi reagoida rakentamalla oikean ihmisasumuksen kriteerit täyttäviä asuntoja eikä noita parikytneliöisiä koppeja, joiden suuntaan Vapaavuori vihjaa. Selvennyksen vuoksi: myöskään 40 neliöä ei ole riittävä pariskunnalle eikä 75 neliöä lapsiperheelle. Rakentamalla isompia asuntoja asukkaiden keskimääräiset asuinneliöt lisääntyisivät.

Ylihintaiset rakennuskustannukset ja ongelmat kaavoituksessa ja tonttipulassa ovatkin sitten toinen juttu.

Tällaisen kaltaisissa kommenteissa Vapaavuori sitten viimeistään paljastaa todellisen karvansa: "Elintason nousu ja asuntojen hintakehitys ohjaavat asumisväljyyden kehitystä, Vapaavuori toteaa." Tällä hetkellä elintaso nousee mutta asuntojen hinnat nousevat suhteessa niin paljon – koska niitä ei rakenneta tarpeeksi – että täällä uhkaa samanlainen kehitys kuin Lontoossa: keskituloisilla, varsinkaan lapsiperheillä, ei ole varaa asua lähellä kaupunkikeskustaa. Asuntojen hintakehitys sinänsä voisi asumisväljyyden kehitystä ohjatakin, mutta hintakehityksen tulisi olla päinvastainen. Kyllä asumisväljyyden kehittämiseen tällä hetkellä tarvitaan ehdottomasti myös sääntelyä rakentamisessa. Mutta millaista, se onkin sitten jo vaikeampi juttu.

Hienosti Vapaavuori on kuitenkin tehtäviensä tasalla yhdessä asiassa: "Helsingin seudun kuntien on päästävä yhteisvastuulliseen asuntopolitiikkaan", sanoo hän. Se on taivahan tosi.