maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Beirut

Beirut on paitsi Lähi-idän pariisi, myös orkesteri. Ja mikä hämmentävintä, sillä on mahdollisimman vähän tekemistä Beirutin - siis sen kaupungin - kanssa: Beirut-orkesteri soittaa slaavilaistyyppistä, mustalaismusiikkivaikutteista folkkia, ja tulee Uudesta Meksikosta, Yhdysvalloista, kaupungista jolla on espanjankielinen nimi! Lisäksi käsiini saaman levyn laulujen nimet ovat suurilta osin Berliinin kaupunginosia! Ja mitä vielä, muillakin levyillä on ranskan- ja vaiks minkäkielisiä laulujen nimiä, mutten tunnista yhtään arabiaksi!

Tämäkö on nyt sitä kulttuurien pseudomorfoosiota?

Vaikka usein toimin toisin, yritin vältellä tätä tietyissä piireissä kovin muodikasta orkesteria, koska sen nimi kalskahtaa korvaani - siis koska tiesin ettei sillä ole mitään tekemistä fantastisen oikean Beirutin - sen kaupungin - kanssa. Mutta jouduin alistumaan.

Ja hämmennys jatkui musiikkiin tutustuessa. En ole vielä kehitellyt perusteltua mielipidettäni musiikki-Beirutista. Se voi olla hirveää tekotaiteellista paskaa (Yhdysvaltain syvästä etelästä tuleva alle 25-vuotias poikanen, joka 16-vuotiaana lähti reissaamaan Eurooppaan soittaa mustalais- ja slaavilaisvaikutteista musiikkia?) tahi nerokasta fuusiota! Myönnettävä on, että ihan leppoisalta muzakilta se ajoittain kuitenkin kuulostaa. Saattaa tällä pojalla olla jokin idea hommassaan.

Mutta tuskin musiikki-Beirut vetää vertoja sille oikealle kaupunki-Beirutille. Kaupunki on varsinainen Välimeren helmi: aurinkoista lähes aina, ei turisteja, arabialaisen kulttuurin mystisyys ja ikiaikaisuus yhdistettynä Ranskan mandaatin aikaisiin ranskalaisvaikutteisiin; vaikka kaupunkia on kutsuttu tosiaan Lähi-idän Pariisiksi, itselleni ensivaikutelma oli ennemminkin Nizza. Välimerellinen, viehkeä, eroottinen, kostea. Ja mistä vaan saattaa löytää kiinnostavia kohteita, korttelin päästä ranskalaistyyppisestä, pittoreskista baari-/kahvilakadusta arabiukot vesipiipulla omassa kahvilassaan. Eurooppalaisen merkkiliikkeen vieressä kaupan kaftaaneja. Mikä huikea ristiriita, joka kuitenkaan ei tunnu Libanonissa edes ristiriitaiselta!

Libanon on muutenkin varsinainen sekasotku ja ristiriitojen pesä. Arabimaista sitä Euroopassa pidetään monesti ehkä liberaaleimpana ja länsimaisimpana, mutta kuitenkin Beirutin ulkopuolella se on kovin perinteinen arabialainen maaseutuyhteiskunta ikivanhoine uskonnollisine ja ei-uskonnollisine tapoineen ja kulttuureineen - joku ahdasmielinen eurooppalainen demokratian ja niin sanotun juutalais-kristillisen aateperinteen lipunkantaja voisi sanoa että se on vanhoillinen, siis ahdasmielinen, jotenkin modernin vastakohta. Pelkästään islamilaiseksi tai arabialaiseksi sitä ei voi sanoa, sillä maan 17 virallisesta uskonnosta moni on kristillisiä uskontoja: viimeisen virallisen väestönlaskennan (vuodelta 1934) mukaan kristityt ovat maan valtaväestöä - toki tämä tuskin pitää nykyaikana enää paikkaansa.

Mutta Beirut! Smaragdinvihreä meri, 15-vuotisen sisällissodan jäljiltä uudelleen rakennetut rantabulevardit, kuoppa siinä kohden entisen hotellin edessä missä moninkertainen pääministeri räjäytettiin autosaattueineen ilmaan, ainainen sionisti- tai syyrialaisinvaasion uhka joista kehitellään mitä uskomattomampia salaliittoteorioita kaupungin moninaisissa kuppiloissa, Hezbollah'n mulla Omar omalla televisiokanavallaan mesoamassa, länsimaisten tiedotusvälineiden yksinkertaistama shiiat vastaan sunnit -vastakkainasettelu kaikkien uskontokuntien edustajien kuitenkin nautiskellessa virvokkeita sulassa sovussa riettaissa yökerhoissa, Persianlahden miljonäärit omissa menoissaan kaupungin kasinoilla, kahden tunnin matka vuorille laskettelemaan ja taas takaisin uimaan Välimereen, kolmen tunnin matka Damaskokseen, laivalla Kyprokselle, ihmiset puhuvat yleensä sujuvasti kolmea kieltä, vesipiiput, arabialaiset rytmit, tummasilmäiset naiset, shawarma, kabab ja muut herkut. Unohtakaa Välimeren pohjoispuolinen "eksotiikka"!

Tunnisteet: ,