tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Kaksoisvirtain maa miinus Tigris ja vieläpä eri maa

Vastoin tapojani siteeraan runonpätkää - itse asiassa siis kokonaista lyhykäistä runoa:

siihen me pysähdyimme
suuren joen rantaan
siihen jäimme, katselimme
rakensimme kaupungin
auringossa poltetuin tiilin
jalokiven Eufratin rantaan
lähelle Paratiisia
kaupungin kuninkaan hallita

minä olin unohtanut sen


A.W. Yrjänä: Eufrat (CMX-levyltä Vainajala, 1998)

Tämä siksi, että kävin taannoin viikonloppumatkalla Eufratilla. En tosin kovin lähellä tuota Paratiisia tahi jalokiveä, koska siinä päässä jokea, missä muinainen Babylon sijaitsi on hieman levotonta nykyään. Yllä mainittu laulu soi päässäni ensimmäisen päivän.

Tässä toisessa päässä jokea sen sijaan (ei nyt ihan päässä, mutta melko kaukana yläjuoksulla) oli rauhallista. Linnut lauloivat ja helmikuinen tuuli puhalsi. Aurinko kuitenkin paistoi aika levollisesti, vaikkakin vielä melko lyhyttä päivää. Ja sen mentyä mailleen lämpötila laskee sietämättömiin lukemiin, jonnekin plus seitsemän celsiusasteen tietämille.

Eufrat oli ihan kivan näköinen veden täyttämä uoma, joskaan mitään myytillistä en sen virtauksessa havainnut. Sen sijaan nyt ymmärrän, miksi ensimmäiset sivilisaatiot syntyivät nimenomaan Eufratin ja Tigriin, Niilin ja ehkäpä Indusin varsille: kaikki muu ympärillä on aavikkoa, vain jokilaaksoissa kasvaa jotain. Ja ilmasto on kuitenkin miellyttävä (sitä sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt miten ihmispopulaatio on - vieläpä menestyksekkäästi - levinnyt jopa Suomen leveysasteille, täysin asuinkelvottomaan maahan jossa on talvi yhdeksän kuukautta vuodessa).

Eufratilla asustaa lintu nimeltä Iraqi Babbler, ei mitään hajua mitä se on suomeksi, mutta kuulemma se on aika kova juttu lintuharrastajien piireissä. Sellainen aika tavallisen näköinen pikkulintu se mun mielestä oli.

Tunnisteet:

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Mistä Ne kaiken tietää?

Sain tänään spämmisähköpostia otsikolla "You are a short man with a short penis." Vai oliko se sittenkään spämmi?

Tunnisteet:

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Helmikuisen päivän mietelause

"Remember: there's no substitute for intelligence."

Näin siis Sean Conneryn roolihahmo dr. Robert Campbell elokuvassa Medicine Man, 1992.

Samoilla linjoilla liikutaan siis vanhan kunnon Oscar Wilden kanssa: "ei ole muuta vaihtoehtoa: on oltava lahjakas".

Tunnisteet: ,

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Sensuuria, saatana

Lähi-idässä ei pornografiaa tai monia muitakaan Euroopassa aivan asiallisiksi huveiksi luokiteltuja taiteenaloja suvaita. No, tämänhän vielä normaali kansalainen kestää, mutta...

...tähän kun lyö päälle sen tosiseikan, että Halle Berry on myös monissa rooleissaan ja muodoissaan sensuroitu, ei asiaa enää voi painaa villaisella! George "dubya", jos luet tätä, ole hyvä ja pommita Arabiemiraatteja!

Ensimmäisestä takaiskusta vielä selvisin: katselin, kipeänä vuoteen omana, paremman tekemisen (siis esim. sudokun) puutteessa dubailaisella elokuvakanavalla näytettyä James Bond -filmatisointia, sitä jossa Halle Berry esiintyy yhtenä parhaista Bond-tsiguista ikinä. Elokuva sinänsähän on ehkä huonointa toimintaviihdettä ikinä; joten keskityin lähinnä, kuumehoureisena, odottelemaan sitä kuuluisaa kohtausta, jossa Berry nousee valtamerestä sinertävissä bikineissään Kuubassa.

Sitä ei koskaan tullut.

Toinen, ja moraalittoman selkärankani viimeistään napsauttanut tapahtuma oli, kun näin samaiselta kanavalta muutaman vuoden takaisen Swordfishin. Jäin katselemaan, koska siinä on kuitenkin Berry ja Travolta ja Jackman, ja hieman sellaista sci-fiin viittaavaa eetosta. Ja olihan siinä.

Mutta se kuuluisin kohtaus, se, joka nostaa Swordfishin keskivertoviihteestä vähintään kulttiklassikkojen genreen, oli poistettu; eli siis se, jossa Berryn roolihahmo lukee kirjaa aurinkotuolissa yläosattomissa. Ja Hugh Jackman hämmentyy. Aiemmin elokuvassa oleva piilotettua oraaliseksiä esittävä kohta oli jäänyt dubailaiselle leikkauspöydälle.

Olen säälittävä. Mutta tällaisista pienistä asioista on säälittävä elämäni kiinni.

Kirjoitan kirjeen dubailaiselle elokuvatarkastamolle, ihan niin kuin se auttaisi akuuttia siveettömyydenkaipuutani. Olen tottunut fornikaatioviittauksiin populaariviihteessäni. Ei kaikessa taiteessa tarvitse aina olla sanomaa.

Tunnisteet: ,

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Ostin aamulla vääränlaisia pähkinöitä

”Yhdistynyt ammatti- korkeakoulu saa nimen Metropolia

Pääkaupunkiseudun kahden ammattikorkeakoulun, Evtekin ja Stadian, yhdistymisestä syntyy Metropolia. Sillä nimellä varustettu oppilaitos jätti toimilupahakemuksensa opetusministeriölle keskiviikkona.

Metropolia Ammattikorkeakoulua ylläpitää samanniminen osakeyhtiö, jonka osakkaita ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Kirkkonummen kunta.

Metropoli ilmoittaa olevansa ’kansainväliset mittapuut täyttävä ja kilpailukykyinen metropolialueen erityistarpeisiin suunnattu innovaatioammattikorkeakoulu’.”

(HS Verkkoliite 7.2.2007)


Mikä vittu tässäkin nyt on taas saatana. Ammattikorkeakoulu, joka vielä aikoo käyttää itsestään englanninkielistä nimeä ’university’, eikä niin minkäänlaista suomen kielen taitoa. Huomaa, että tekniikkaahan siellä opetetaan, mutta jotain tasoa pitäisi olla, kyse ei kuitenkaan ole mistään ala-asteesta.

Siis niille jotka eivät vielä uutisesta huomanneet:

-ammattikorkeakoulu, ei ammatti-korkeakoulu (tämä tietenkin maamme suurimman päivälehden virhe; mutta kyllä niittenkin kai näitä pitäisi osata välttää).

-Metropolia Ammattikorkeakoulu. Haloo! Mitä vittua. En edes uskalla aloittaa siitä miten vitun huono nimi on suomalaiselle koululle Metropolia, siis vieläpä jollekin kirkkonummelaiselle koululle, koska tämä näyttää olevan 2000-luvun trendi joka päättynee vasta muutaman vuoden kuluttua ja jolle 20 vuoden päästä naureskellaan yhtä paljon kuin Agricolan coomilliselle cielelle. Ja ihan vaan varmuuden vuoksi: eikö se nyt sitten edes voisi olla vaikka Ammattikorkeakoulu Metropolia tai Metropolia-ammattikorkeakoulu niin se edes etäisesti muistuttaisi suomen kieltä. Tämähän on tätä graafikkojen ja brand managerien aikakautta, jolloin tavuviivaa ei voi käyttää nimessä koska se ei näytä hyvältä logossa ja brändäyksessä. Enkä mä kyllä muutenkaan tajua että minkä takia koulua niin pitäisi brändätä että sillä on raflaava nimi ja cool ulkoasu. Brändätkää nyt sitten joku Oxfordkin vaikka Intelligentsiaksi tai Brainiaciksi, perkele. Jos koulun on kilpailtava opiskelijoista (Evtekillä ja Stadialla – hyi helvetti – ei silti ole tainnut koskaan olla pulaa opiskelijoista) niin mielestäni sen pitäisi tapahtua ihan eri perustein kuin graafisen ulkoasun avulla.

-"kansainväliset mittapuut täyttävä ja kilpailukykyinen metropolialueen erityistarpeisiin suunnattu innovaatioammattikorkeakoulu". Voi hyvänen aika. Suoraan puppulausegeneraattorista. Sanoista sieltä puuttuu mielestäni enää ’moniosaaja’ ja ’dynaaminen oppimisympäristö’. Ja ehkä ’nuorekas’.

Tunnisteet:

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Opettelemme kulttuureja, IV osa: libanonilaiset

Libanonilaisia on Libanonissa noin viisi miljoonaa. Muualla maailmassa, libanonilaisen laskentatavan mukaan, on, arviosta riippuen, 15-50 miljoonaa libanonilaista.

Libanonilaiset ovat myös aivan äärimmäisen ylpeitä omasta kansastaan, ja poikkeuksena muihin alueen kansoihin mieltävät usein itsensä ensisijaisesti libanonilaisiksi ja vasta sen jälkeen muslimeiksi ja arabeiksi. Jos siis kysyt libanonilaiselta listaa kuuluisista libanonilaisista henkilöistä ja asioista, vastaus on kaikkea: se saattaa sisältää niin Gwen Stefanin ja Shakiran, arabialaiset numerot kuin käytännössä koko "länsimaisen sivistyksenkin".

Libanonilaiset osaavat myös sen hämmästyttävän taidon, että yhdessä virkkeessä käyttävät kolmea eri kieltä: arabiaa, englantia ja ranskaa. Ja kaikki vieläpä ymmärtävät!

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Elokuvasunnuntai!

Panin tähän nyt kaikki kitinät viime aikoina näkemistäni leffoista.

Kohta pitää taas ruikuttaa jotain päivänpolitiikasta, alkaa mennä vähän liikaa viihdepainoitteiseksi. On sitä elämässä muutakin kuin kevyttä viihdykettä!

ps. voi vittu mä en näemmä osaa edes kontrolloida blogini fonttia...

Päivän babe: Julia Stiles



Joku aika sitten olin aikeissa alkaa katsoa Clint Eastwoodin toista viime vuonna valmistunutta sotaelokuvaa Flags of Our Fathers (kumpaakin näistä elokuvista kohtaan tunnen lievää kouristuksen tunnetta ennen kuin olen ne nähnyt; jotenkin se ei vaan kuulosta hyvältä että taas on tarjolla sankaruutta ja kunniaa, oikein kahden elokuvan voimalla ja ohjaajana Yhdysvaltain oma johnwayne ja charltonheston samassa paketissa), mutta telkkarista alkoikin samaan aikaan elokuva nimeltä A Guy Thing. Josta en ollut koskaan kuullutkaan. Pääosassa näytti olevan Jason Lee. Eipä pahemmin kiinnostanut…

…kunnes: naispääosaa esitti Julia Stiles! Loistavaa. Jäi tuolloin vielä isiemme liput näkemättä, katselinkin kundien juttua.

Ensi kohtaamisen muistelin Stilesin ja minun välillä olleen Soderberghin Trafficin merkeissä joskus vuonna 2001; sitten tarkistin, ja näitähän on kaksi! Trafficissa näyttelevä neitonen on nimeltään Erika Christensen. Höh, olin ihan varma. No, oli Stiles ainakin Bourne Identityssä, tai niissä molemmissa Bourneissa. Niissä oli muuten Franka Potetentekin, sekin on aika kuuma…

A Guy Thing oli juoneltaan erinomaisen keskinkertainen ja ennalta-arvattava. Kuitenkin Julia Stilesin valovoima riitti helposti pitämään meikäläisen perseen penkissä koko leffan ajan. Jason Lee ei ehkä ole suurin suosikkini, mutta keskivertoa välisarjan näyttelijää parempi niissä höyhensarjankeveissä paloissa mitä hän on "tähdittänyt"; Pilot Inspektor-nimisen muksun isälle täytyy kuitenkin aina hieman lämmetä.

Julia Stiles... ahhh. Sen sijaan muistakaa, jos olen joskus mehustanut Maggie Gyllenhaalia, otan sanani takaisin. Näin hänet Golden Globe -gaalassa, ja jotenkin se on... turvonnut epäsuhdasti. Oudon näköinen ilmestys.

Tunnisteet:

The Departed

Luin vahingossa muutaman elokuva-arvostelun Departedista ennen kuin sen katsoin. Tällaisessa menettelyssä on aina se huono puoli, että siten luo jännittyneitä ennakkoasenteita elokuvaa kohtaan.

Tällä kertaa tämä ilmeni siten, että odotin Jack Nicholsonilta jotain elämää suurempaa tyyliin Brando Ilmestyskirjassa tai Kummisedässä tai vaikka Pacino Arpinaamassa tai DeNiro Taksikuskissa tai Eastwood Hyvissä, pahoissa ja rumissa. Nicholson on aina vakuuttava, ja Scorsese, mutta Departed ei ollut mikään larger than life -kokemus.

The Departed oli hieno elokuva, ei vähiten sen tähtisikermän tähden, tai että koska satuin katselemaan juuri Mafiaveljet muutama päivä aiemmin, vaan myös oman, itsenäisen, väkivaltaisen juonensa tähden. Myönnän, en ole nähnyt sitä hongkongilaista alkuperäiselokuvaa, joten katselen vain ja ainoastaan tätä Scorsesen työtä. Scorsese-fanina tietysti enemmän ja vähemmän tietää mitä odottaa, ja The Departed ei petä odotuksia, jos ei tosin mitenkään kovasti niitä ylitäkään.

DiCaprio, Damon, Martin Sheen, Nicholson, Alec Baldwin, Mark Wahlberg, siinä hieman makua castista. Näin niitä elokuvia pitääkin roolittaa! Maskuliinista, toki, ja näin pitääkin, mutta sitten oli vielä se yksi kaunis nainen, Vera Farmiga... tuntematon kasvo minulle (piti ihan nimi tsekata IMDB:stä). Kaunis, hyvä näyttelijätär. Kuin kevyt rosmariiniaromi miehisen hien ja italialaisen hiusvahan täyttämässä testosteronipläjäyksessä.

Kun aiemmin oli puhetta tuosta DiCaprion kasvutarinasta, niin mieleen vaan tulee että yrittääköhän se Scorsesekin nykyään kasvaa? Kohti sitä kuuluisaa saamatta jäänyttä Oscaria? 90-luvun loppu oli jokseenkin hiljaista - krapulaa, kun ei akatemiapalkintoa tullut huolimatta suurista töistä kuten Mafiaveljet ja Casino? - mutta nyt on alkanut tulla liukuhihnalta todella isoja tuotantoja, joitten laatukin on yleensä kelvollista... kyllähän tässä Oscar-tahdissa ollaan, ja palkinnon poliittisen luonteen tähden se ojennettaneen Scorsesellekin ennemmin tai myöhemmin, riippumatta kulloisenkin ehdokaselokuvan tasosta; tuo ura on palkittava, ja noin monesta parhaan ohjauksen/elokuvan ehdokkuudesta on jossain vaiheessa ojennettava se pysti.

Olisin silti antanut parhaan elokuvan palkinnon Scorseselle mieluummin Taksikuskista (tuolloin tappio häpeällisesti Rockylle!), Mafiaveljistä tai vaikka Gangs of New Yorkista (joka muuten mielestäni, vastoin monien muiden mielipiteitä, on ehkä paras Scorsesen elokuva - ei vähiten Daniel Day-Lewisin raivoisan roolisuorituksen takia).

Tunnisteet:

Apocalypto - se vuoden 2006 floppi

Ainoa kiinnostava seikka Mel (onko se muuten siis Melanie?) Gibsonissa on tämä viimekesäinen känninen, antisemitistinen lausunto; siis miehessä sittenkin on joku särmä! Syvästi uskovainen aussi dokaa ja sillä on ennakkoluuloja!

Vieläkään, vaikka hämmästyttävästi jotkut kriitikot niin väittävätkin, ei Gibsonilla ole mitään sanottavaa. En tiedä onko se se juttu, että viimeisimmät elokuvansa eivät ole olleet amerikankielisiä vai häh, mutta huomiota ohjaaja Gibson ainakin saa huolimatta siitä tosiseikasta että uralleen ei mahdu yhtä ainuttakaan keskitason ylittävää työtä, ei ohjaajana, valomiehenä kuin (erityisesti) näyttelijänkään. Ja onko sillä silti kaksi Oscariakin?

Apocalypto on ihan helvetin paska elokuva. Mutta onneksi ei tässä vielä kaikki: se on paitsi paska, se on myös a) otettu hyvin vastaan, b) pahasti ylipitkä, sekä c) karkea plagiaatti.

Muut kohdat eivät tarvinne selittelyä, mutta plagiaatti sikäli, että kaikkia "huippukohdat" on jo nähty ikivanhoissa Tarzan-filmatisoinneissa: myrkkykäärmeet ja -sammakot, apinat, leopardit (vai pantterit, kenties? Se elukkahan oli musta...) ja eritoten juoksuhiekat. Juoksuhiekkakohdassa meinasin jo alkaa nauraa, sen verran oltiin jo Weissmuller-muistoja herätelty aiemminkin elokuvassa, mutta tämä oli kaiken huippu. Vain krokotiilin kanssa painiminen jäi puuttumaan.

Se on se ja sama mitä kieltä elokuvassa puhutaan; kyllä siinä pitää silti sisältöäkin olla! Eikä Apocalyptossa mitään kovin coolia väkivaltaakaan ollut, ihan siinä se meni sivussa. Huumori oli muuten aivan harvinaisen epäonnistunutta mayankielistä sanailua.

Luulin saavani synkän, verellä mässäilevän tarinan suoraan viidakon kätköistä. Mutta sainkin ohutjuonisen Tarzan-parodian kirkkaassa päivänvalossa.

ps. ja pitikö ne helvetin konkistadoritkin sinne loppuun sotkea. Voi hyvä isä!

Tunnisteet:

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Vuoden 2006 satoa, III osa: kertomakirjallisuus

Pidän kovin vastenmielisenä journalismia, jota näin vuodenvaihteen tienoilla kovin innostuneesti harjoitetaan: luodaan kaikenlaisia listoja vuoden tärkeimmistä tapahtumista ja toimittajien mielipiteitä parhaista levyistä/kirjoista/elokuvista/skandaaleista. Kaikki, myös ns. arvostettu media, tekee tätä.

Miten vain, aion nyt laittaa muutamia kirjoja ja kirjailijoita, jotka tekivät minuun vaikutuksen menneenä vuonna, näytille. Jätän pois ne, jotka olen jo kehunut aiemmin: Chuck Palahniuk ja Hunter S. Thompson taisivat olla eniten lukemani taiteilijat. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin sankarini Anthony Kiedisin omaelämäkerta Scar Tissue.

Yksi oiva löytö oli Jonathan Safran Foer, newyorkilainen nuorimies, jonka toinen romaani Extremely Loud & Incredibly Close julkaistiin 2006; debyytti ilmestyi muutama vuosi aiemmin ja voitti muutamia palkintojakin. Ei todellakaan uskoisi, että mies on alle kolmenkymmenen, sen verran suurella näkemyksellä hän kirjoittaa kaikenikäisten sielunmaailmoista.

Uuden Jari Tervon - Ohranan - luin tässä ihan taannoin - se kun toki ilmestyi syksyllä, kuten kaikki suomalainen hyvin myyväksi toivottu kirjallisuus. Tervo on ollut jo pitkään sellainen tekijä, jonka kirjat ostan (tai pyydän lahjaksi; nykyään ei kyllä tarvitse edes pyytää) suoraan painotuoreina. Koskaan ei ole vielä pettänyt. Toki parempia ja huonompiakin tuotoksia Tervolta löytyy, mutta yksikään ei ole vielä ollut mikään floppi - tosin runokirjojaan olen vain lähinnä vilkaissut; itsehän Tervo ei myöskään juuri näytä arvostavan runotuotantoaan, joten minäkään en sitä kovin tosissani ole ottanut.

Ohrana jatkaa Tervon edellisen, Myyrän (2004), viitoittamalla tiellä. Siinä missä Myyrä oli pitkään työstetty uusi aluevaltaus - lappilaisten pikkurikollisten puuhasteluista siirryttiin Kekkosen vehkeilyyn - Ohrana jatkaa tällä hienosti aloitetulla tiellä; kyseessä siis kylmän sodan vainoharhaista tiedustelu- ja vakoilupuuhaa. Juoni ei ehkä ole ihan niin kunnianhimoinen kuin Myyrässä, ja itse lukukokemuskin mielestäni aavistuksen vähemmän sykähdyttävä; täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on jumalamme Tervo eli "vähemmän sykähdyttävä" on luettava muodossa "Suomen toiseksi paras". Ei ole Tervoa voittanutta tässä maassa, vaikka pääkaupungin anniskelupaikkojen portsarit muuta sanoisivatkin.

Tunnisteet: