perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Kolmen pennin kirja-arvostelut

Vladimir Nabokov: Lolita

Briljantti kuvaus omituisesta – ja melko yksipuolisesta – rakkaussuhteesta. Leimattiin ilmestyessään pornografiaksi, ja lukemani painoksen kammottavat kioskierotiikkakannet estivät tämän oikeasti kaunokirjallisen klassikon lukemisen esim. julkisissa liikennevälineissä.


Jonathan Safran Foer: Kaikki valaistuu

Asenteellinen historiakäsitys lisää hämmennystä entisestään tässä palkitun amerikanjuutalaisen nuorenmiehen debyytissä. Paljon on kuitenkin hyvää asiaa, ja kun turhat rönsyt on karsittu pois niin seuraajaromaani Extremely Loud & Incredibly Close olikin jo sitten loistelias. Hersyvää huumoria ja historiallisten kipukohtien ruotimista.


Hunter S. Thompson: The Rum Diary

HST:n ensimmäinen romaani, joka julkaistiin kuitenkin vasta 1990-luvulla. Humehia syödään aika paljon vähemmän kolmikymmenvuotiaan Thompsonin (tässä alter egona Paul Kemp) matkalla Puerto Ricoon, ja katalyyttinä toimii kirjan otsikossakin mainittu oiva päihdeaine. Kirjasta tulee elokuva vuoden, parin päästä, samalla kokoonpanolla kuin taannoinen Terry Gilliamin ohjaama Pelkoa ja inhoa Las Vegasissakin paitsi että tällä kertaa Benicio Del Toro myös ohjaa.


Bret Easton Ellis: Amerikan psyko

Yhtä hyvä kirja kuin loistelias elokuvakin. Ehkä aavistuksen turhan pitkään jatkettu kuitenkin satiiria 1980-luvun lopun Wall Streetin juppien kulutustottumuksista. Niin, ja suomentaja huom. sana "American", otsikossakin mainittu, ei ole suomeksi "Amerikan"; ja mikä helvetti on "piukkabody" nuorta naista kuvailtaessa?

Tunnisteet:

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Terroria kotona, ulkomailla ja kaikkialla!

"Tämä on hyvä päivä maamme turvallisuudelle", totesi Saksan sisäministeri Wolfgang Schäuble Saksan poliisin pidätettyä kolme miestä syyskuun alussa epäiltynä massiivisen terrori-iskun suunnittelemisesta ja valmistelemisesta.

Mieleen vaan tulee väistämättä, että eikö päivä ole aika kammottava saksalaisten turvallisuudentunteelle? Kyllä täällä pohjoisessa ainakin aika moni laskisi alleen pelosta jos maasta löytyisi puolen kilotonnin räjähteitä rakentelevia nuorukaisia.

Tämän täysin järjettömän kuuloisen toteamuksen takana on kuitenkin se sama jamppa, joka heinäkuun alussa vihjaili Saksan lainsäädännön laahaavan perässä tässä surullisenkuuluisassa "terrorismin vastaisessa sodassa", kun se ei salli esimerkiksi terroristien ennaltaehkäisevää surmaamista.

Ah, terrorismin vastainen sota! Mikä ihana tekosyy! Ei kun siis kielikukkanen. Siis sota pelkoa, terroria, vastaan? Se oletettavasti voitetaan pelottelemalla kansalaisia ja lietsomalla väkivaltaista suhtautumista kaikkiin epäilyttäviin "muukalaisiin". Helppohan se toki on täältä käsin Yhdysvaltain alakoulutasoista ulkoasiainhallintoa pilkata, mutta löytyy näitä teräviä täältä Euroopastakin.

ps. Maamme suurin päivälehti käy muuten juuri nyt omaa terrorin vastaista sotaansa: jo ainakin viikon päivät on rummutettu joka päivä siitä kuinka jännittävä paikka Kaisaniemen puisto on. Siellähän on jos jonkinlaista terroripesäkettä, muun muassa pusikot. Joissa vaanii raiskaajia! Hesari on jostain minulle tuntemattomasta syystä saanut tällaisen käsityksen ja pönkittää tuota pelottavan puiston mainetta joka numerossa. Itselleni tämä on mysteeri, sillä en ole koskaan pitänyt Kaisaniemen puistoa kovin pelottavana paikkana. Ainakaan sen pelottavampana kuin mitään muutakaan Helsingin puistoa. Mutta syytä ilmeisesti olisi olla peloissaan kun Helsingin Sanomat kerran sanoo niin.

ps2. Ja tästä pelottomuudesta vielä: minä olen sentään asunut Kontulassa.

Tunnisteet: ,

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Urbanisaation tragedia

"Naapuri jonka tunnet nimestä", mainostaa eräs lähikauppaketju itseään. Tähän on tultu: se on monesti kaupungissa se ainoa naapuri, jonka tuntee nimestä.