keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Stubbista vielä

Niin, siis vaikka painotin alla tuota Stubbin nuoruutta, tarkoitus oli painottaa sitä tosiseikkaa, että hänessä suhteelliseen nuoruuteen yhdistyy kuitenkin sopivalla lailla poliitikolta vaadittava asiantuntijuuden aura; Stubb (s. 1968) on vanhempi kuin puoluejohtaja Katainen (s. 1972), mutta siinä missä Kataista vaivaa täydellinen politiikan, yhteiskunnan, työelämän, Brysselin, Helsingin ja monen muun elämän alan kokemuksen puute, on Stubbilla kaikki tämä. Katainen on toiminut opettajan sijaisena ennen puoluejohtajan uraansa, Stubb ehti jo professoriksi asti ennen siirtymistään politiikkaan.

Tunnisteet:

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Demokratian kriisi, eli puutarhanhoidon alkeet



"'En tietenkään aio erota virastani. Älä kysy tyhmiä', Kanerva sanoo tuoreessa 7 päivää -lehdessä."

(via HS Verkkoliite 13.3.2008)

Tässä tiivistetysti länsimaisen edustuksellisen demokratian kriisi: paitsi että kaikki puolueet haluavat aina hallitukseen - hallitukseen pääsyn ja siellä pysymisen ollessa itseisarvo - myös poliitikot ovat haluttomia tekemään poliitikon asemalle väistämättömiä, henkilökohtaisia poliittisia päätöksiä; siinä missä poliittinen puolue ei äänestä hallituskoalitiota vastaan ollessaan hallituksessa tai eroa sieltä koskaan, tärkeimmänkään moraalisen kysymyksen edessä, myöskään yksittäiset poliitikot eivät koskaan näe niin suurta ristiriitaa että älyäisivät jättää tehtävänsä. Vaikka poliitikon poliittinen asema on aina luottamustoimi, joka vaatii kansan laajojen massojen luottamuksen, ei kukaan yksittäinen poliitikko koskaan vedä sellaista johtopäätöstä, että luottamus olisi mennyt - paitsi silloin, kun jotain todella suurta tapahtuu. Naisseikkailut eivät riitä, niin kuin eivät muutkaan epäilyn asteella olevat pienehköt mokat. Vaikka pitäisi. Ja tämä luottamusasia pätee myös muuten poliittisesti valittuihin virkamiehiin, kuten suojelupoliisiin ynnä muihin.

Ilkka Kanerva on menettänyt kaiken kredibiliteettinsä. Voi olla, että hänen irtosuhteensa tai suhteettomuutensa eivät suoranaisesti vaikuta hänen pätevyyteensä ulkoasiainministerin tehtävien hoitamisessa, on kuitenkin selvää että ihmisenä hän on menettänyt kaiken uskottavuuden - eihän tuota voi lukea enää uskottavaksi edes aikuisen roolissa, miten sitten ulkoministerin!

No, nyt se on kaikki ohi. Alex Stubbista leivottiin ulkoministeri ja Kanerva pääsi ansaitsemalleen sairauslomalle. Johanna Tukiainen - maailman epäeroottisin eroottinen tanssija - hemputtelee jossakin ja varmasti sympatiseeraa Ikeä. Ehkä jopa lähettää viestin tai pari. Ja pitää puutarhansa hyvin hoidettuna.

---

Stubbin valinta ulkoministeriksi on oiva paikkausyritys Kataiselta, tuolta Kanervan viimeisen mahdollisuuden antajalta, ns. hyvä veto. Paras mahdollinen veto. Ehdokkaita kokoomuksesta olisi ollut ulkoministeriksi useita, monet heistä paperilla sangenkin oivia (kuten eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, entinen suurlähettiläs Pertti Salolainen tai Jyri "Venäjä, Venäjä ja Venäjä" Häkämies - no ehkä hänen oivuudestaan voidaan olla montaa mieltä), mutta mitä näiltä ammattitaitoisilta herrasmiehiltä puuttuu on tuoreus. Ei siis pelkästään nuoruus, vaan myös eräänlainen kulumattomuus: Stubb saapuu sittenkin, vaikka yli satatuhatta ääntä eurovaaleissa saikin, valkealla ratsullaan (ja hevosenhampaineen) politiikan kovan sisäpiirin ulkopuolelta. Brysselihän on paitsi sisäpoliittisesti elähtäneiden poliitikkojen hautuumaa myös tällaisten nuorten orhien syntypaikka. Eli eiköhän se Lokalahden Kennedykin sitten siellä nähdä ensi eurovaalien jälkeen. Ja näin kansainvälisesti pöhöttynyttä ministeriä ei tässä maassa ole vielä koskaan nähty, rohkenen väittää.

Stubb tuo tuoreen naaman - ja siis varsin teräväpiirteisen sellaisen - Suomen hallitukseen ja kokoomuksen laivan komentokannelle. Alexander Stubb, tuo kykypuolueen ensimmäinen kyky sitten Holkerin päivien. Tällä hetkellä liberaalimmat kokkarit kusevat hunajaa ja jääräpäisimmät paasikiveläis-kekkoslaiset tuhisevat että mitähän Suomen edun ajamisesta nyt tulee kun Stubbia EU-myönteisempää suomalaista poliitikkoa olisi ollut todella vaikea löytää.

Nähtäväksi jää. Stubb tietysti lupaili kulkevansa hallituksen linjassa ja omaavansa oivan kielitaitonsa ja kansainvälisten suhteittensa lisäksi myös lämpimät ja mutkattomat suhteet tasavallan presidenttiin, Suomen ulkopolitiikan johtajaan. Tämän ritarin julkisuushaarniskasta näyttää muuten olevan erinomaisen vaikeaa löytää tahroja.

Tunnisteet: